Jürgen Habermas: voiko kasvatustiede olla kommunikatiivinen tiede?

1 Johdanto

Jürgen Habermas on saksalainen filosofi ja sosiologi, joka on kehittänyt kommunikatiivisen toiminnan teorian. (Anttonen 2007, 613). Habermas ei siis ole kasvatustieteilijä tai pedagogi vaikka hänen työnsä liittyy vahvasti aiheeseen. Sen sijaan Habermasin teoria ulottuu lähes kaikille ihmistieteiden aloille (Huttunen, 2010). Habermas itse on maininnut työnsä demokratian parissa merkittävimmäksi saavutuksekseen (Habermas 2007).

Habermasin tuotannon voi hahmottaa kolmeen eri paradigmaan, julkisuus- , tiedonintressi- ja kommunikatiiviseen paradigmaan (Huttunen 2010). Keskityn tässä esseessä viimeiseen, vaikka täytyy myöntää että Habermasin työ myös näiden paradigmojen ulkopuolelta houkuttelee suuresti tutustumaan ja pohtimaan.

Päädyin valitsemaan tämän Jürgen Habermasin esseen aiheeksi puhtaasti henkilökohtaisista syistä. Koin tutustuneeni vasta vain vähän viime vuosisadan kasvatustieteeseen ja halusin saada yksityiskohtaisemman kuvan edes yhdestä merkittävästä nimestä tuolta ajalta. Halusin kirjoittaa ihmisestä ja ajatuksista preesensissä. Habermas syntyi jo 1929 (Huttunen, 2010), joten hänen työnsä on kehittynyt viime vuosisadan muutosten vauhdissa ja antaakin näkemyksen koko vuosisadan ajattelun kehittymiseen. Habermas jäi eläkkeelle 1993, mutta on toiminut aktiivisesti myös sen jälkeen (Huttunen 2010). On myös virkistävää kirjoittaa henkilöstä, jonka puhetta voi kuunnella internetissä (Habermas 2007).

Samalla kuitenkin huomasin aiheen haastavuuden. Jürgen Habermas on suuri ajattelija ja hänen työnsä ymmärtäminen varsin vaativaa näin vuoden viimeiselle päivälle. Toisaalta mikä sen parempi aloitus uudelle vuodelle 2013. 

2 Frankfurtin koulu

Habermasista puhuttaessa tuskin voidaan olla mainitsematta Frankfurtin koulua. Frankfurtin koulussa yhdistyivät poikkitieteellisesti filosofit, sosiolofit, taloustieteilijät, historioitsija ja psykologit yhteisen tutkimusohjelman parissa. Tutkimusohjelmaa on myöhemmin kutsuttu kriittiseksi teoriaksi. Habermas oli jo nuorena osa Frankfurtin koulua, mutta oli liian radikaali perustajahahmo Horkheimerille. Marx vaikutti paljon Habermasin työhön varsinkin alkuvaiheessa. (Huttunen 2010).

Silti Habermasia on pidetty Frankfurtin koulun perinteiden jatkajana. Hän on tutustunut useisiin eri tieteenaloihin ja ottanut assistenteikseen muiden alojen lupaavia nuoria tutkijoita. (Huttunen 2010). Kuinka jännittävä ajatus onkaan miettiä Frankfurtin koulun aikaan saamaa keskustelua ja aatesuuntausten sekoittumista. Eikö juuri samankaltaisella poikkitieteellisyydellä ole kuvattu kasvatustieteitä useissa eri lähteissä? 

3 Elämismaailma ja kommunikatiivinen tiede

Habermasin keskeisiä termejä on elämismaailma, jonka määritelmää hän on kehittänyt osana työtään (Huttunen,2010). Elämismaailmana Habermas kuvaa kommunikativista toimintaa, joka on järjellistä ja jonka intressinä on yhteisymmärrys (Anttonen 2007, 614). Kommunikaatio ja kielen todellisuus ja ymmärrettävyys ovat keskeisessä roolissa elämismaailmassa (Anttonen 2007, 614). Kysymyksenä herääkin, mitä on kommunikatiivinen toiminta, jonka intressinä ei ole yhteisymmärrys? Se on varsin perustavaa laatua oleva kysymys.

Elämismaailman käsitteessä keskeistä on, että sitä ei voida kuvata abstraktisti irrallisena kuten faktaa vaan se on maailman osa, joka toimii ympärillämme (Huttunen 2010), myös silloin kun yritämme sitä määrittää. Habermas katsoi agraariyhteiskunnan olevan luonteeltaan lähinnä elämismaailma, toteaa Anttonen (2007, 614). Elämismaailmaa havainnollistetaan myös heimokulttuurien ymmärtämisen kautta (Huttunen 2010). Kuitenkin myös modernin yhteiskunnan on säilytettävä Habermasin mukaan yhteys elämismaailmaan, jotta ihmiset toimivat yhteiskunnan odotusten mukaisesti koski aihe sitten vaikka taloutta tai hallintoa (Huttunen, 2010).

Uudet tilanteet liitetään osaksi elämismaailmaa uusintamalla sitä. Uusintamista voidaan tehdä kielen välityksellä. Habermas määritteli kielellisen uusintamisen kolme perustehtävää (Huttunen 2010). Lainaan tässä suoraan Huttunen (2010) kuvaamia perustehtäviä, jotta ne määriteltäisiin mahdollisimman tarkasti:

”a) Päästessään yhteisymmärrykseen jostain seikasta kommunikaatioon osallistujat sekä käyttävät että uusintavat kulttuurista traditiota.
b) Koordinoidessaan toimintojaan – intersubjektiivisesti tunnistettuihin normatiivisin pätevyysväitteisiin vedoten – toimijat nojaavat ryhmän jäsenyyteen ja ryhmäintegraation voimakkuuteen.
c) Osallistuessaan kielelliseen vuorovaikutukseen kommunikatiivisesti kompetenttien puhujien kanssa, kasvava lapsi omaksuu ryhmän arvosuuntauksen ja toimintavalmiudet.”

Näistä tehtävistä jokaisen voi havainnoida liittyvän koulutusmaailman ja sekä pedagogiikkaan että koulutusinsituution rakentumiseen. Keskeisessä osiossa on kuitenkin kielen käyttö, kommunikaatio, johon myös koulutuksen subjektin on osallistuttava. Tähän osallistuvuuteen Habermas viittaa myös diskurssietiikassaan (Huttunen 2010). Varsinkin viimeisestä näkökulmasta löytyy sama viesti pedagogiikan kehittymisestä vuoropuheluksi auktoritaarisen pedagogiikan sijaan.

Juuri tämä uusintamisvaihe on altis häiriintymiselle (Huttunen 2010). Näitä häiriintymisen esimerkkejä nähdään paljon tämänkin päivän lehdistössä, kuten vaikka yhteiskunnan motivaation katoaminen syrjäytymisenä tai alhaisena äänestysintona. Koulutuksesta on haettu apua näiden häiriintymisen oireiden ratkaisuksi. Voiko siis suoraviivaisesti päätellä koulutuslaitoksen epäonnistuneen uusintamisprosessissa? Tuskin sentään asia on näin virtaviivainen. Mutta onko edes mahdollista muuttaa koulutuslaitosta siten, että se eheyttäisi yhteiskuntaa? Anttosen mukaan Habermasin elämismaailma synnyttää luontaisesti tarvetta protestoida (2007, 61).

Diskurssietiikassaan Habermas on lainannut argumentoinnin sääntöjä Robert Alexyltä (Huttunen 2010). Habermas on aikaisemmin vaatinut kommunikaatiossa ehdotonta totuudenmukaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja autenttisuutta, johon ei kuulu vastapuolen manipulaatio tai taivuttelu (Huttunen 2010). Se on kova vaatimus jokaiselle kasvattajalle ja kasvatuspedagogille arjen työssä. Myöhemmin Habermas on joustanut tässä näkemyksessään tietyissä intressineuvotteluissa sillä moraalinen diskurssi testaa vielä prosessin uudistamista (Huttunen 2010). 

4 Johtopäätökset - Voiko kasvatustiede olla kommunikatiivinen tiede?

Vaikea ajatella kommunikatiivisempaa tiedettä kuin kasvatustiede, joka lähtökohtaisesti pyrkii yhteisymmärryksen tavoittamiseen järjellisen kommunikaation tavoin. Esimerkiksi Anttonen (2007) selvittää tekstissään aikuiskasvatuksen kehittymistä Habermasin teorian pohjalta varsin ansiokkaasti.

Frankfurtin koulun kriittisen teorian liittyminen kriittiseen pedagogiikkaan on lähes itsestään selvää muutenkin kuin nimityksen suhteen. Yhteneväisiä näkemyksiä löytyy esimerkiksi Aittola & Suorannan (2001) kirjoittamasta artikkelista kriittisestä pedagogiikasta ja sen liittymisestä politiikkaan, kulttuuriin ja talouteen.

Jäinkin miettimään kysymyksen asettelua, ja voiko kasvatustiede olla jotain muuta kuin kommunikatiivinen tiede. Se on varmasti ollut jotain muuta aikaisemmin historian aikana. Mutta voisiko pyrkimys Habermasin teorian soveltamiseen olla kasvatustieteen tulevaisuus? Toisaalta häiritsee myös ajatella, että yhtä filosofian suuntaan näin kattavasti käytetään useilla tieteen aloilla teorian pohjana.

Habermasin teorian ja työn liittäminen omaan kokemuspohjaan on erittäin haastavaa näinkin lyhyessä esseessä. Esseen kirjoittamisen jälkeen jäljelle jäi melkein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Lohdullista kuitenkin Habermasin mittavaa tuotantoa seuratessa on havaita, miten hänen ajatuksensa on muuttunut ja kehittynyt. Se, mitä hän ei aikaisemmin voinut hyväksyä esimerkiksi Gadamerin opeista (Huttunen 2010), muotoutuikin merkittäväksi osaksi hänen teoriaansa. Luottavaisena katsonkin siis tulevaisuuteen, ja mielenkiinnolla havainnoin oman ajatuksen kehittymistä, mihin nämä kasvatustieteen perusopinnot ovat antaneet loistavan tilaisuuden.

5 Viitteet

Anttonen, Saila, 1900 –luvun humanistinen sivistysperintö suomalaisessa kansansivistysajattelussa. Kirjassa Tähtinen, J. & Skinnari, S.(toim.): Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa. Suomen Kasvatustieteellinen Seura: Kasvatusalan tutkimuksia 29. Turku 2007.

Rauno Huttunen Jürgen Habermas (julkaistu 20.6.2010) saatavilla internetissä http://filosofia.fi/node/5305

Aittola, T. & Suoranta, J. Henry Giroux ja Peter McLaren toivon, kritiikin ja muutoksen
pedagogiikan lähettiläinä, teoksessa: Giroux, H. & McLaren, P. Kriittinen pedagogiikka.
Jyväskylä: Vastapaino 2001. Ss. 7-28.

Habermas, Jürgen, interview 01.02.2007, saatavilla internetissä http://www.youtube.com/watch?v=jBl6ALNh18Q viitattu 31.12.2012